Vaikka tykkään kirjotella kaikesta kivasta ja positiivisesta mitä mulle tän kolmen kuukauden aikana tapahtu, niin uskokaa tai älkää, ei se arki aina ruusuilla tanssimista mullakaan ollut - vaikka Jenkeissä oltiinkin! Mä haluun nyt poikkeuksellisesti kirjottaa negatiivisista asioista aupairina-olosta, omien kokemuksieni perusteella.
1. Aupairina olo on TYÖTÄ. Et ole lähdössä lomalle bilettämään ja hengailemaan, vaan tekemään töitä. Työajat vaihtelee perheen ja perheen tarpeiden mukaan, jotkut on töissä myös viikonloppuisin. Mulla oli aika säännölliset työajat 8-18, mutta toki välillä tarjouduin auttamaan myös iltaisin tai vaikkapa jonain lauantaina. Tietty vapaa-ajalla on vapaa tekemään mitä tahtoo (melkein), mutta suurin syy "matkalle" lähtöön on juuri lapsista huolehtiminen ja vastuu heistä.
2. Au Pairina ollessasi olet (tai ainakin sinun pitäisi kokea olevasi) osa PERHETTÄ. Olet perheen kanssa 24/7, joten on erittäin tärkeää löytää mukava ja juuri itselleen sopiva perhe. Sinun tulisi tuntea, että olet kuin kotonasi. Näet perheen todellisen arjen, riidat yms ja ehkäpä joudut itsekin keskelle jotain ikävää kinastelua. Sinun tulee kunnioittaa perheen tapoja ja sääntöjä, asuthan kuitenkin heidän kotonaan. Suurin osa aupaireista saa oman huoneen, mutta esimerkiksi itse asuin tietokonehuoneessa, jonka vuoksi ymmärsin oman yksityisyyden ja rauhan tärkeyden.3. Au Pair on otettu LAPSIA varten. Kuten kaikki varmaan tietääkin, osaa kilteimmätkin lapset olla joskus aivan kauheita kakaroita. Työnäsi on "kestää" lapsia heidän pahimpinakin päivinä ja olla opettavana esimerkkinä, vaikka hermot olisivatkin menneet aikoja sitten. Pakko sanoa, että viimeisen viikon aikana olin hyvin helpottunut kotiinlähdöstä ja päätös olla tekemättä lapsia ainakaan kymmeneen vuoteen tuntui mahtavalta. Myöskin vastuu on suuri - sinun tehtäväsi on olla luotettava ja vastuuntuntoinen ihminen, jonka hoitoon vanhemmat jättävät lapsensa empimättä. Minun tapauksessani vastuu oli paljon suurempi kuin tavallisesti; sairaan lapsen kanssa oleminen oli erilaista ja haastavaa eikä ikinä tiennyt mitä tuleva päivä toisi tullessaan.
4. Au Pair-olon aikana KOTI-IKÄVÄ yllättää lopulta jossain vaiheessa. Tulee ikävä omaa perhettä, omia kavereita, omaa kotimaataan, kaikkea! Näin kävi myös minun kohdallani, eniten ikävöin juuri omaa rauhaa ja kotiani sekä omia ihania, aitoja ystäviäni.5. Au Pair voi tuntea itsensä YKSINÄISEKSI varsinkin alussa. Aupairin täytyy olla avoin ja valmis uusiin kaverisuhteisiin, jos ei halua jäädä yksin. Varsinkin vähäisen aupair-oloni aikana ei ollut "varaa valita kavereitaan" (niin törkeältä kuin se kuulostaakin). Huomasin olevani varsin ikävässä ja epäaidossa seurassa hyvinkin usein vain ja ainoastaan sen takia, etten jaksanut istua pitkiä viikonloppuiltoja yksin tietokoneen ääressä. Onneksi ihmisiin kuitenkin ajan myötä tutustui enemmän ja kielitaidon yms varttuessa oli rohkeutta uusien ihmisten lähestymiseen kertynyt paljon enemmän.
6. Au Pair voi kohdata olonsa aikana KULTTURISHOKIN. Kotimaahan verattuna useat asiat toimivat ja tehdään eritavalla. Kulttuuri ja ihmiset ovat erilaisia. Kieli saattaa olla vieras. Monet asiat voivat tuntua oudolta, mutta on opittava elämään ja olemaan "maassa maan tavalla". Näinhän se menee!
(No johan tuli kirjakielellä kirjotettua :D) Tällasta kuitenkin tuli nyt näin pikaseen mieleen. Kaikista näistä ikävistäkin asioista huolimatta oon innoissani lähdössä uudelleen Au Pairiksi niin pian kuin mahdollista! Hyvät puolet kuitenkin selättää noi huonot hommat ihan 10 - 0 !
Kertokaa ihmeessä tekin jotain ikäviä puolia aupparoinnista :) ja huomhuom, tekstihän on nyt aika kärjistettyä, joten toivottavasti kukaan ei jätä ton takia lähtemättä yms!
.. Oi ihanan raikas ja suussa sulava Mojitoni! (esimakua villistä viikonlopusta :))
On se hyvä varoittaa mäestä ettei vaan koipiinsa kompastu..
Otettiin Saaran Lady-koira mukaan vahdiksi, ettei kukaan paha setä tule. Lady oli ihan hädissään kun me tehtiin sellanen pikkunen uimalenkki (5m laiturista järvelle päin ja takasin), se meinas hyppää meidän perään "pelastamaan" meitä, awww.
.. Flamingosta napattu kananmuna ja kolleegalta kinuttu Alpen-patukka!
Oli niin tylsää töissä, että mä vaan kuvailin koko toimistoa ympäri. "Rakas" työpöytäni. Kehyksissä kuitenkin rakkaampaakin rakkaampi kummityttö Clara 2v <3
Oikein näpsäkkänä ja pirteänä töissä, eiliset meikit oli pakko piilottaa PUHTAIDEN arskojen alle!
Syötiin 
Vantaan Onnela oli aika kuollut mesta noin perjantai-iltana. Ihme thai-naisia pitkissä leningeissään ja jotain wnb-tuksuja aurinkolaseineen. just joo. No mut meillä oli hauskaa, ainakin mä olin pikkasessa hiprakassa ja tutustuttiin me pariin ihan kivaankin poikaan :)
Ennen leffankattomista olin kuullut pikku juonipaljastuksia leffasta sekä juonen ja ajattelin, että ei taas tällänen idioottimainen jenkkileffa. Olin NIIIN VÄÄRÄSSÄ! leffan juonea miettien tosta olisi voinut tulla niin floppi, mut ahh se oli niin hauska! en haluu paljastaa mitään yksityiskohtia, jos joku aikoo mennä kattomaan, mut teidän on ihan pakko nähdä se! :DD onks joku jo nähnyt tän leffan? oonko ainoo, jota tää nauratti joka toinen minuutti?
Huomenna ollaan menossa työporukalla 
Alexander on nyt pienen ajan sisällä joutunut pariinkin otteeseen sairaalaan korkean kuumeen takia, jonka on aiheuttanut jonkinlainen infektio. Vaikka kyseessä olisikin ihan tavallinen flunssa tai vastaava, on se leukemiapotilailla paljon vakavampaa, koska immuunijärjestelmä heillä on toimivien valkosolujen puutteen vuoksi tosi heikko.
Mä muistan kun Alexander oli tosi tosi huonossa kunnossa parikin viikkoa mun ollessa siellä. Mä en saanut poikaa liikkumaan sohvalta mihinkään, en saanut sitä syömään muuta kun meetvurstia ja pahimpana oli se, että Alexander ei enää puhunut, ei ollenkaan! Se oli pelkkää nukkumista kellon ympäri ja sittenhän sitä ravattiin sairaalassa useasti. Mä ymmärrän, miksi Belli perheineen jätti tulematta. Olisin itseasiassa ihmetellytkin aika kauan, jos olis tullut, nimittäin sehän ois ollut tosi iso riski! Ei sillä, etteikö Suomessa olis apua saanut, jos siihen olis ollut tarvetta, mutta se pitkäpitkä lentomatka: ei lääkkeitä, ei kunnon lääkäreitä, lentokoneen ilma ja kaikki sikainfluenssajutut yms.
Jokatapauksessa, mä niin odotin koko perhettä Suomeen. En osaa edes sanoin kuvailla miten surullinen mä olen, miten paljon mua harmittaa, että ne ei tullut, niin itsekkäältä kun se kuulostaakin. Mulla oli kaikkia kivoja suunnitelmia mulle ja Alexanderille. Ja mä olisin niin halunnut päästä leikkimään Thomas-vetureilla ja Spidermaneilla.. Ja päästä kuulemaan miten gumman (Alexanderin pikkusisko 2v) on oppinut uusia sanoja..
Mä toivon koko sydämestäni, että Alexander parantuis nyt kokonaan niin pian kun vaan mahdollista. Voi pieni, mulla on niin ikävä..
Onneks mä osasin vähän aavistaa tän enkä pistänyt itteäni ihan täysin "likoon" täällä Suomessa, enkä kyllä Californiassakaan. Mut kyl mä silti haluisin herra Jordania vielä nähdä, meillä oli kieltämättä aika hauskaa yhdessä (poislukien mun angstaukset ja sen ihme kiukkuumiset)!
