10.10.2013

Time for new challenges

Heippa! Viimeisiä viedään Suomen-kamaralla, nimittäin mua kutsuu ensi viikon keskiviikkona uudet haasteet matkaopas-uran myötä. Fiilikset on edelleen vähän mixed - toisaalta odotan aivan hullulla innolla lähtöä ja kaikkea uutta, toisaalta taas olo Suomessa on tällä hetkellä vähän liiankin mukava, johtuneekohan eräästä ihanasta kainalosta, jossa on tullut vietettyä lähiaikoina vähän liiankin monta hetkeä.. Mutta, vaikka mun fiilis lähtöä kohtaan ei ole se mikä sen ehkä pitäisikin olla, oon päättänyt lähtöä avoimin ja odottavaisin mielin reissuun ja ennen kaikkea kohti uutta työtä :)

Matkaoppaaksi lähtöön liittyen pyörähdin Turkin Alanyassa opaskurssilla syyskuun puolella. Kurssi oli tosi intensiivinen, opiskeltiin todella tehokkaalla aikataululla mm. asiakaspalvelua, ensiaputaitoja, poikkeustilanteita, mikrofoniharjoituksia ja esiintymistilanteita. Päästiin myöskin kokemaan "oikeita" asiakastilanteita karaokeiltaa vedettäessä, retkillä mukana keikkuessa sekä palvelupisteelle osallistuessa. Kaiken kaikkiaan reissu oli mahtava: kurssilta sai riittävät eväät matkalle lähtemiseen, tulevat kollegat ovat huikeita persoonia kaikki ja mahtui opiskelurupeamien pariin muutamat drinksut ja salsa-askeleetkin Amazing Racen ja viimeisen illan bileiden muodossa ;)


No, mihinkäs maailman tuulet mua sitten kuljettavatkaan.. Tän oppaan löytää Espanjan auringon alta, GRAN CANARIALTA 16.10.2013 eteenpäin, alustavasti tuonne huhtikuun loppuun saakka! Vaikka tuleva kohde ei ollut mun top 10-listalla, uskon, että Kanarian Saarilla on mulle annettavaa ja jollain tapaa myös tuntuu, että tää oli meant to be. Onhan Kanarian Saarilla aikamoinen turistileima, mutta nyt nettiä, kirjoja, blogeja yms. juttuja Kanarialta tutkailtuani, oon ymmärtänyt saarten omaleimaisuuden, kauneuden ja esim. maisemien vaihtelevuuden :) Mä pääsen hiomaan mun espanjan kielen taitoja, elämään normaalia elämään (vrt. esimerkiksi Intia), syömään tapaksia, tanssimaan salsaa, surffaamaan, tapaamaan PAAALJON asiakkaita ja ehkäpä vastaanottamaan myös matalammalla kynnyksellä omia rakkaita mun vieraiksi. Ja mun tulevat työkaverit Granilla on ihania!

En tiedä koitanko tässä liehittää itelleni positiivisuutta lähtöön, mutta se on varmaan, että mä lähden :) Kämppä on irtisanottu, töihin ilmoitettu lähdöstä, sähkö-, kuntosali- ja vakuutussopparit lopetettu, omat rakkaat tavarat roudattu pieneen 2,5m2 vuokravarastokoppiin, viimeiset työvuorot Suomessa tehty ja alustavat itkutkin jo itketty.. It's time to take a new step! Ja mitä tohon ihanaan kainaloon tulee, niin jos se on tarkoitettu, niin se kyllä odottaa ja kestää pienen välimatkan ja ajan erillään.

5 kommenttia:

  1. Voi Jansku, toi työ tulee niin sopii sulle! Ota siitä kaikki ilo irti, kyllä Suomi täällä pysyy ja odottaa :) Toivottavasti rustailet tännekin opaskuulumisia!

    Meillä on muuten tarkoitus lähtä helmi-maaliskuussa tuon ipanan kanssa reissuun, joko Dubaihin tai sit just Gran Canarialle - jos tullaan sinne ni sit täytyy kyllä treffata! <3

    VastaaPoista
  2. Annie: Kiitos tsempeistä, hyvä siitä tulee! Ja ehdottomasti rustailen kuulumisia ja sen lisäks pääsen päivittelemään kyseisen työnantajan Instagramia ;) jess. Mä kirjottelen tänne kaikkea ihanaa Granilta, joten tiedätte sitten, että Gran Canaria on se paikka, jonne tulla pienokaista mulle näyttämään vuoden alussa!<3

    VastaaPoista
  3. Hyvä siitä tulee! Jään mielenkiinnolla seuraamaan sun Granin valloitustasi. Kun menet ekan kerran Jeeppi safarille, niin muista kertoa Jeeppisafari oppaalle Slobolle/Pekalle terveisiä neiti Tengo hambre de hombrelta... Pekka tajuaa kyllä :). Huikeeta kautta!!

    VastaaPoista
  4. Moi! Kiva, että kirjoittelet taas ja tsemppiä uusiin työkuvioihin! :)

    Oon jo jonkin aikaa seurannut yhtä matkaoppaan kirjoittamaa blogia, joka myös aloitti uransa Gran Canarialta. Täältä voit kurkata: http://www.lindberghini.com/anna/

    Emma

    VastaaPoista
  5. Foxy: Hyvähän tästä on tullut :) Kiitos kaikista sun tsempeistä! Meillä ei enää ainakaan toistaiseksi opas oo jeepeillä mukana, ehkäpä sitten kun tulee joulun tienoilla enemmän lapsia. Välitän terveiset Pekalle ;)

    Anonyymi: Heippa ja kiitos tsempistä ja vinkistä! Mäpä käyn kurkkaamassa mitä Anna kirjottelee täältä Granilta :)

    VastaaPoista

Jätäppä kommenttia, ihan mitä vain :) asiallista kuitenkin, kiitos!