(Lainaus artikkelista, joka sai mut itkemään http://www.ocregister.com/articles/pain-mattson-run-2508182-gubben-diagnosis )
Niin kun kaikki pidempään mun blogia seuranneet varmaan tietäneekin, niin Alexander, "Gubben", taistelee leukemiaa vastaan kohta toista vuotta. Tää asia josta mä nyt kirjotan on mulle hyvin tärkeä ja siksi mä olisinkin tosi kiitollinen, jos te kaikki jaksaisitte kurkata alla olevaa linkkiä ja lukea sivujen sisällön:
http://pages.teamintraining.org/ocie/nikesf09/imattsonpain
Kyse on siis Niken hyväntekeväisyysmaratonista, jonka Belli, Alexanderin äiti juoksee 18.10.2009 San Franciscossa. Hyväntekeväisyyden tuotto menee taisteluun leukemiaa vastaan. Kaikkien maratoniin osallistuvien tulee asettaa itselleen joku tietty maali, jonka verran kerää rahaa lahjoitukseen ja Bellillä se maali on 30 000$, josta tällä hetkellä uupuu 4%.Mä en ymmärrä, miten jollain ihmisellä on noin paljon tahdonvoimaa ja sisua. Alexander on vakavasti sairas ja silti Bellillä riittää intoa kerätä hurjat määrät rahaa mielettömän hyvän ja tärkeän (varsinkin hänelle itselleen) asian eteen ja ennenkaikkea vielä juosta JOKAIKINEN PÄIVÄ vähintään 10km! Ja kaiken tän rinnalla voin sanoa, että tässä on kyllä yks kaikkien aikojen parhaasta äidistä. Mä en voi tehdä muuta kun vaan nostaa hattua ja kunnioittaa Belliä.
Alexanderin tilanteesta sen verran, että rankimmat hoidot on jo takanapäin, mutta Gubben käy silti vielä säännöllisesti sairaalassa ja syö vahvoja lääkkeitä. Sairaushan on periaatteessa jo kukistettu, mutta täsmähoitoa jatketaan vielä 5 vuotta ainakin, just in case. Ja ainahan on se ikävä riski, että leukemia uusiutuu. Mä toivon koko sydämestäni että näin ei tule käymään ja että Gubben pääsisi mahdollisimman pian takaisin "normaalin" elämän pariin (koulu, kaverit yms). Ja että mä voisin olla Alexanderin kanssa :)Jos et oo koskaan osallistunut hyväntekeväisyyteen ja tuntuu, että tää kolahti, niin ihmeessä lahjoitusta tekemään. Oli se sitten yhden dollarin tai sadan dollarin arvoinen, kaikki merkitsee!
Toivottavasti sairaus ei tule takaisin uudelleen. Mä pidän peukkuja, vaikken kyseistä poikaa tunnekkaan.
VastaaPoistaOmalla äidillä oli syöpä ja se oli kamalaa aikaa, vaikka olinkin vasta 9-vuotias enkä kunnolla käsittänyt sitä vaaraa. Tiesin vain, että äiti on sairas.
Anonyymi: Mäkin toivon samaa niin paljon. Ja kiitos tuesta :)
VastaaPoistaVakavammat sairaudet on aina ikäviä ja pysähdyttäviä asioita. Mun mielestä sen ymmärtää vasta kunnolla kun se osuu omalle kohdalle tai joku lähimmäinen sairastuu. Toivottavasti sunkin äiti on selviytynyt syövästään ihan kokonaan.