11.5.2010

Tämän tädin kuulumisia

Ja nyt kun pääsin oikeen vauhtiin, niin ripottelen vähän kuvia viime viikolta :)

Vappuaamuna aikasen heräämisen johdosta käytiin brunssishoppailuilla ja taas kerran rantauduttiin Sofian ja Ramin luokse. NAM, sanon minä! Ihan tajuttoman hyvät safkat mä sain aikaseks väsättyä, voiton vei kuitenkin ihanat paistetut herkkusienet, mmmmmm. Eikä edes ollut muuten ollenkaan tukka kipiänä lauantaina vaikka skumppaa joinkin ihan mukavasti :) 

Vappuiltapäivän ja illan vietin Nuuksion näteissä maisemissa - me lähdettiin eväsretkelle kahdestaan mun poikaystävän (niin hassua sanoa näin!) kanssa :) Käveltiin monen monta kilometriä ja voin sanoa, että kyllä tämä herra vaan on niin the one! Ja jos siis ei kaikki vielä tiennyt, niin mä olen nykyään seurusteleva nainen :) voi juku, en siis enää voi heittää mun "aina hauskoja" Bridget Jones-vitsejä.

Kävelyiden jälkeen käytiin vielä illan päätteksi moikkaamassa Saaraa ja sen uutta hauvavauvaa, STARAA! voi että, miten toinen voi olla noin lutunen :) korvat oli isommat kun vaavi itse ja sen tassut oli ihan hassut ja niihin se kokoajan kompasteli ja kompuroi, awww.


Loppuviikko menikin pilvissä leijuessa ja mun pojan kanssa söpöillessä :)

Jippii, kevät on saapunut vihdoinkin ja ekat jädetkin on nassuun mussuteltu :) Kevättä rinnassa ja linnut lauleskelee ja kaikki on tällä hetkellä niin hyvin. Toivotaan, ettei tästä blogista nyt tää sellasta ällöä romantiikka-seurustelu-blogia :D

Jollain muulla ihania kevättuulia huulilla? ;)

9 kommenttia:

  1. Onneks olkoon teille söpöläisille :)Tämmösiä on aina mukava lukee kun sulla menee hyvin :D

    Hyvää kevättä teille ^^

    VastaaPoista
  2. Sini: Kiitos paljon :) nyt menee kyllä niin hyvin että oijoi! Hyvää kevättä sulle myös!

    ps. oon aina ihan sekasin kun teitä Sinejä on niin monta täällä! :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos :)

    Joo mä oon miettinykki että varmaa aika sekavaa :D mäki oon välillä ollu että häh oonko mä jo muka kommentoinu tähä ennenku tajuun:D

    VastaaPoista
  4. Voi suloisia! Onneksi olkoon :) Plus tuo jädekuva on ihana! Ihana, että joku nauttii keväästä ihan täysin rinnoin, (mulla iskee melkein paniikki kesää suunnitellessa ja sitä miettiessä että pitäis "kohta" lentää takasi Suomeen.. Apua!) ja mitä toi herran sinertävä jäätelö oikein on...? :D

    VastaaPoista
  5. Susette: Paljonpaljon kiitoksia :) mä päätin jädekuvasta vähän tota komeampaa osapuolta rajata pois, että jää jotain pelkästään mulle itsellenikin ;) Hei millos sulla muuten olis paalupäivä Suomeen? Joko alkaa jänskättää? onko kova hinku kotiin? :) Ja miehekkään jäde on mustikkaa, arvaa vaan kuka loppupeleissä söi sen.. :P

    VastaaPoista
  6. Susette: joo mites olis vaikka PALUUpäivä eikä paalupäivä :D

    VastaaPoista
  7. ja mieheke :D tää kevät ja kaikki sekoittaa mun pään nähtävästi ihan kunnolla!

    VastaaPoista
  8. :D se on tää kevät kyllä yhtä jos toista sekavuutta! ;) Mulla on paluupäivä (ainakin toivottu) niin 18. elokuuta, eli tasan 3 kuukauden päästä. Onhan 3 kuukautta aikalailla pitkä aika vielä, mutta kun on sellaiset 10 kuukautta juossu ohi jo, niin tuntuu ettei mulla oo tästä ennää paljoakaan jäljellä! Kaiken lisäksi kun ois niin paljon vielä suunnitelmissa, että tuntuu että mun lento lähtis jo huomenna :D Ja kyllä, mua jännittää ehkä enemmän kun tänne tuleminen niin kotiinpaluu! Ja joo, haluan kotiin, mutten halua lähtee Yhdysvalloista :/ Sekavia tunteita siis!

    VastaaPoista
  9. Susette: Loppuvaiheessa aika AINA loppuu kesken, se on ihan todistettu :( Tervetuloa Suomeen parin kuukauden kautta, on täällä ihan jees!

    VastaaPoista

Jätäppä kommenttia, ihan mitä vain :) asiallista kuitenkin, kiitos!