27.7.2010

Hälsningar från Åland!

Nyt tulee kuvia sen verran runsaasti, että taitaa kesän kuvakiintiö täyttyä. Tai sitten ei :) Hypätkää tän tekstin yli, jos ette kestä enää mun siirappisia rakkauslurituksia ja ällöjä pusukuvia!

Perjantai-aamusta pakattiin rinkat ja reput ja eväät ja otettiin suunnaksi Turun Saariston Galtby, josta meidän lautta Ahvenanmaalle lähti iltapäivästä.

Ensiksi oli suunnitelmissa jäädä lautan ekalla "pysäkillä" pois, eli Kökarissa, mutta ei tehnyt mieli, kun lautalla oli niin jännää, joten matkustettiin vähän pidempi matka Överö:hön, jonka läpi pyöräiltiin ja nautittiin maisemista.
 Föglön saaren toiselta puolelta löytyi ihana pieni "keskusta", Degerby, jonne sitten jäätiin odottelemaan toista lauttaa mantereelle. Metsästettiin meille aivan sairaan nätti kallio ja pystytettiin sinne retkikeittiö.
 Illan menulla oli tomaatti-mozzarella-tonnikala-pastaa ja kyllä maistui! Miten kaikki ruoka onkaan niin paljon maittavampaa luonnossa? Nam!

 Hei mites toi auringonlasku? Oivoi, miten romanttinen pikkupäivällinen olikaan - tuuli tuiversi ja vähän oli vilpoista, toinen lämmitti ja vaan hymyilytti :)

Lautta Svinö:hön, josta pääsee kätevästi ilman lauttoja yms pyöräilemään Maarianhaminaan, lähti tosi myöhään ja perillä oltaessa huomattiinkin, että pimeä oli päässyt yllättämään. Tuli vähän hoppu etsiä leirintäalue/syrjäinen metsäaukio, johon olis voinut teltan pystyyn pistää. Mulla ainakin sydän tykytti ihan tuhatta ja sataa eikä siihen OLLENKAAN auttanut se, että meinattiin törmätä peuraan, joka oli meistä 3m ja järkyttyneenä kompuroi puskaan ja alkoi pitää niin ihmeellistä ääntä, et mä aloin melkein itkeä :D Telttailualue löytyi kuin löytyikin lopulta ja ripeästi päästiinkin nukkumaan kaikkien ihmeellisten luontoäänien keskelle. Näin sinä yönä unta, että se peura oli tullut kostamaan meille, kun häirittiin sen iltapuuhia :(
 Vaikka oltiinkin unohdettu makuualustat kotiin ja nukkuma-alusta ei ollut se pehmein mahdollinen, niin silti nukuttiin sikeästi ja pitkään :) Torkkujen jälkeen alotettiin päivä pikapussipuurolla ja hypättiin pyörille. Pyöräreitti kulki Lemlandin, Lumparlandin ja Jomalan kautta Maarianhaminaan, kilsoja taisi tulla päälle 30, alko pikkuhiljaa jo tuntua luissa ja nivelissä!
 Illan tullen alkoi perillä Maarianhaminassa tihuttaa ja myöhemmin sataa ihan kunnolla, joten meidän illallinen rannalla tapahtui keltaisten sadeviittojen alla :) istuskeltiin pitkätovi puun juurella ja katseltiin sadetta, juteltiin kaikkea maan ja taivaan väliltä.


Haukotusten voimistuessa lähdettiin pyöräilemään Shellin kautta leirintäalueelle. Maarianhaminassa oli aikamoinen meno koko viikonloppuna, koska just silloin sattui olemaan RockOff-festarit. Me ei kuitenkaan jaksettu lähteä kekkuloimaan, vaan valittiin mieluummin teltta, punkku ja suklaa :)

Aamulla aikasin pistettiin teltta kasaan ja rinkat selkään ja lähdettiin metsästämään jotain "brunssi"-paikkaa ja löydettiinkin mukava minigolf-paikka ravintoloineen ihan satamasta ja päädyttiin sinne burgereille ja saldeille. Ja pitihän meidän käydä toisistamme mittaa ottamassa minigolfin merkeissä ;)

Vau mitkä otteet mulla ton minigolfmailan kanssa :D

Kesken golfin huomattiin, että pikkuhiljaa alkaa aika käydä niukille ja jouduttiinkin aika hikihatussa superhurjaa vauhtia polkea Långnäsiin, josta lähti lautta takaisin Galtbyhyn auton luokse.
 8km matkaa jäljellä ja 5 min aikaa jäljellä oli mahdoton yhtälö, joten luovutettiin suosiolla ja jäätin matkan varrelle nauttimaan auringosta ja merestä. Löydettiin tosi korkea hyppytorni, jossa puppe innostui hyppelemään samalla kun mä täristen kuvailin sen hienoja taidonnäytöksiä.

Ja pian olikin jo aika suunnata lautalle ja kotia kohti..

Ja taas toi auringonlasku, ihan henkeäsalpaava! Matka Långnäsista Galtbyhyn kestää melkeinpä 6h, joten siinä jos jonkinlaista puuhaa keksittiin matkan aikana. Muut matkustajat varmasti nautti oikein kunnolla meidän hienosta kansi-tanssista, oli tulista salsaa, herkkää tangoa ja sitten Jompsun söpöjä pyllynkeinutuksia :D saatiin myös aikamoiset naurut kun piirrettiin toisemme - Jompsulla ei ollut nenää eikä korvia ja mä näytin ihan Magdaleenalta, joka hakkaa kaikkia kaulimella päähän.
 Perillä kotona oltiin vasta kolmen aikoihin aamuyöstä, joten pitkä reissu kyllä oli! Mut aivan loistava, ihan mahtava. Suosittelen ehdottomasti kaikille :) voisin vielä kikkailla jonkinlaisen "oppaan" liittyen noihin lauttoihin yms, koska mulla itelläni ainakin oli ihan sairaan vaikeeta löytää netistä minkäänlaista tietoa.

Minkälainen viikonloppu teillä oli? :)

Ps. Että mä niin pidän mun poikaystävästä ♥

5 kommenttia:

  1. Apua ootte niiiiiiin söpö pari!! nyt mulle tuli kauhee himo päästä just tollaselle reissulle vaikka vihaan pyöräilyä enkä oo oikein mikään telttaihminenkään, sait ton kuulostamaan vaan niin täydelliselle :-)

    VastaaPoista
  2. Mahtava reissu Jansku!! Kivoja kuvia kans, ei ollenkaan liikaa! :) Haluun kans Suomen luontoon! (Kai Ahvenanmaa on Suomea?) :D

    VastaaPoista
  3. Ondoyer: Mitä tähän sanois, kiitos :) mut tiedätkös, toi retki oikeesti oli aivan loistava ja yllätti mutkin ihan äärettömän positiivisesti!

    Marke: Niimpä, totta viserrät - loistava reissu :) on Ahvenanmaa Suomea, älä vielä ala noin jenkkiläistymään (menettämään aivosoluja maantieteen yms kanssa ;))

    VastaaPoista
  4. Ääää haluan kans takas Ålandiin:) Olin juhannuksen aikaan viikon kans pyöräilemässä. Pyöräiltiin Turusta Gustavin kautta Maarianhaminaan ja sit Långnäs Galtby kautta pois. Oli kyllä niin ihana reissu kanssa :) Siellä on niin kaunista. Voisin vaikka muuttaa sinne! Oisin niin halunnut myös RockOff festareille kattomaan Lars Winnerbäckiä, mutta en saanut ketään mukaan :(

    VastaaPoista
  5. Elina: Ens kerralla mennään kyllä vähän pidemmäksi aikaa, kerkee enemmän nauttia ihanista saaristomaisemista :) Hauskaa oli vaan kun ei siellä pärjää ollenkaan ilman ruotsia, oli poikaystävällä sormi aina hieman suussa kun nakitin sen aina tilaamaan ruokaa kahvilassa yms :D

    VastaaPoista

Jätäppä kommenttia, ihan mitä vain :) asiallista kuitenkin, kiitos!