Borta bra, hemma bäst

Heippa ihan super pitkästä aikaa! Mä en tiedä mihin aika on juossut, no idea. Tuntuu kun olisin tullut viime viikolla, vaikka täällä on hurahtanut lähes kolme kuukautta! Lauantaina oliskin sitten jo kotiinlähdön paikka.. Olisitteko ikinä uskoneet, että minä, Suomea "kammoksuva" paikkaansa etsivä unelmoija tulen sanomaan näin: Borta bra, hemma bäst. En minäkään. En tiedä mikä siinä on, mutta tällä kertaa oon itseasiassa ikävöinyt kotiin aika paljon ja on muutaman kerran tullut aikamoisia ahaa-elämyksiä omaan elämään liittyen. Kai se on tää iän kerryttämä kokemus, jonkinmoinen aikuistuminen sekä sitten tietty parisuhde, jotka on saanut mun kaikki fiilikset melkeinpä päälaelleen.

Mulla on ollut aivan ihanat ja hauskat pari kuukautta täällä, ei siis sillä! Paljon on tapahtunut. Viikonloppusin on tullut ravattua San Diego - Orange County - Long Beach - Los Angeles -reittiä ja kyllä jokaikisen viikonlopun jälkeen on tuntunut siltä, että these are the times of my life. Viikonpäivinä sitten oon lenkkeillyt, käynyt pelailemassa tennistä, shopannut ihan hulluna, tavannut kavereita, nautiskellut happy houreista ja vaan ollut. Ja kävihän mulla täällä odotettu vieraskin, jonka kanssa pyrähdettiin myös Vegasissa ja samalla reissulla Hoover Damia ja Grand Canyonia kurkkaamassa!

Huh, hengästyn jo kun katon tota yllä kirjottamaani ;D Mutta siis, paljon on taas tullut nähtyä, tehtyä ja koettua. Tää reissu on antanut mulle paljon, mutta jollain tapaa myös ottanut paljon. En osaa selittää. Kyse on varmaankin mun omasta elämästä, jota oon miettinyt täällä lähes joka ilta. Ähh, nyt ininät sikseen ja keskittyminen viimeisistä päivistä nauttimiseen ja joka hetkestä kaikesta irtiottamiseen!

Alla muutama Instagramista napattu kuva, laittelen heti lisää, kun saan Picasan toimimaan. Ja muutenkin kun saan kotona sitten istahdettua alas, niin varmasti tulee teille enemmän juttua Kaliforniasta kuin vain tällanen pintaraapasu. Varautukaa! :D Ihan on paha mieli, kun en oo jostain syystä vaan saanut aikaseks tulla tänne kirjottamaan, tää kun on mulle aikamoinen henkireikä kaikkien teidän ansiosta. Pusuja kaikille, jos ei kuulla ennen kotiinlähtöä, niin viimeistään sitten hrrrrrr Suomesta!

(Ethän kopioi kuviani luvatta!)

Love being back

Täällä sitä ollaan, pikkuhiljaa jo jetlagista toipuneena asetuttu aloilleen :) Lähtö Suomesta oli suhteellisen itkuinen, onneksi kuitenkin mun ihanatihanat ystävät yllätti mut ja tuli kentälle saattamaan nauramisen ja Starbucksin merkeissä! Jotenkin kun on tottunut yhdistämään Starbucksin aina "ulkomaan matkoihin", niin oli tosi outoa olla Suomessa ja lipitellä Caramel Frapuccinoa :D Mulla ja Sofialla sisäiset lapset halus vähän tehdä jäynää ja sovittiin, että mä olen sitten Kerttu ja Sofia on Jaana. Mun kupissa luki kettu. Ei siinä.. Saatiin kyllä aikamoiset naurut ketun seikkailuista !!

Lensin Helsingistä JFK:lle ja sieltä jatkoin LAX:lle. Heti Jenkkien puolelle päästyä mulle puhu ihan kokoajan joku: ensiksi suomalainen päälle 30-vuotias erittäin mukava mies lyöttäyty mun seuraan ja olis kovasti halunnut mut seurakseen loungeen syömään ja lepäämään? ;D Sen jälkeen näiltä samoilta kulmilta oleva mies tuli tarjoutumaan turisti-oppaaksi OC:ssa ja halusi vaihtaa numeroita. SITTEN vanha rouva kertoi miten kaunis oon (jep, after travelling 10 hours) ja mitä teen ja ja ja.. Please, jättäkää mut rauhaa ;D Ei vaan. 

Jostain maailman ihanimmasta syystä mut oltiin upgradettu JFK-LAX lennolla business-luokkaan ja voi että sitä matkustamisen nautintoa ja iloa :)) Heti päästyäni istumaan ISOON, pehmeään ja makuuasentoon menevään tuoliin, tuotiin mulle shampanjaa ja pähkinöitä. Sen jälkeen mulle lykättiin käteen Samsung-tabletti, jolla sitten kattelin lennon ajan Step Up 3D:n, pelailin pasianssia ja kuuntelin musaa. Ja nukuin niin mukavasti. 

Kentällä mua oli vastassa kuski, joka ajoi mut kotiin Bellin ja kumppaneiden luokse. Jokaisen talon pihalla oli Halloween-koristeita, jotka kilju ja toivotti Happy Halloweenia. Niin kuin kerroinkin jo, niin B & co on muuttanut tien toiselle puolelle vähän isompaan taloon eikä mulla ollut mitään hajua varsinkaan keskiyöllä pimeässä, että olinko ees oikeen talon oven takana. Kunnes Nick pelästyttää mut ja avaa oven uimahousuissa, nakkaa Coronan käteen ja laittaa musat täysille: "Jannina is baaaaack!" Täällä oli pienimuotoiset jacuzzi-bileet meneillään ja valvottiinkin sitten aikuisten kanssa yöneljään, oli kyllä pikkasen väsynyt olo aamulla..

Mikäs sen parempi tapa toivottaa tervetulleeksi Californiaan, kun raahata mut koko päiväksi biitsille. En valita :) Makoiltiin koko päivä rannalla, välillä uitiin lasten kanssa, välillä Gubben opetti mua boogieboardaamaan. Asteita oli lähemmäs +30c, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tottakai minä kalkkilaivan kapteeni menin ja poltin selän ja pakarat :D

Sekä Gubben että Gumman on kasvanut ihan hulluna! Huhhuh :) Ihania ne on näin isompinakin, aivan sairaan hurmaavia, välillä vaan vähän villejä (nimim. mustasilmä ekan päivän jälkeen)! Kummatkin käy päivisin koulussa ja sitten iltapäivisin kaiken maailman harrastuksissa, joten mulla on tosi hyvin omaa aikaa tehdä koulujuttuja (tietty auringossa loikoillen ;)) 

Nyt mä heitin pienenpienet lenkkikamat ylleni ja suuntaan meidän lenkkipolkuja tutkimaan..

LOVE BEING BACK ♥

I ♥ Burgundy

Burgundy, ihanan lämmin ja syvä värisävy, on vienyt mun sydämen - enkä kyllä tällä hetkellä taida olla ainoa burgundyn-ystävä ;D Erityisesti mun vihreä "kettutyttötakki" + burgundyn värinen pummipipo-yhdistelmä on sulaa rakkautta.

Syksy on kyllä niin ihana vuodenaika, silloin kun ei kokoajan sada kaatamalla vaakatasossa. Tykkään hirveesti kietoutua villahuiveihin, uppoutua tupsupipoihin ja pukea paksut ja lämpimät sukat jalkaan. Tai sitten vaan maata untuvapeiton alla kirjan kanssa sateen ropistessa ikkunaa vasten.

Mutta mutta, ihan hirveän kauaa en kerkeä syksyisistä, enkä varsinkaan talvisista tunnelmista ainakaan Suomen puolella nauttimaan, sillä: it's now official! Mulla on takataskussa lentoliput Californiaan muutamaksi kuukaudeksi :) Lähtö on jo heti marraskuun ensimmäisinä päivinä, joten kiirehän tässä tulee. Itsenäistä opiskelua ja pari pikku kouluprojektia tiedossa hieman kivemmissa maisemissa ja aurinkoisemmissa säissä. Bellin ja Nickin luona pidän majaa ja samalla kaitsen ei-enää-niin-pieniä Gubbenia ja Gummania. It's going to be awesome. ♥

One word

We'll be meeting soon. 

November, come quicker!

Kerron pian lisää. I'm excited!

Day 9: A Photo I Took

Muistatteko joskus, kun aloitin tällasen jo ensimmäisen päivän kohdalla tuhoontuomitun blogihaasteen? No, eilen kaikkia omia tekstejä ja luonnoksia selaillessani törmäsin blogihaasteen kohtaan nro 9, joka nosti tunteet pintaan ja muutenkin sattuu olemaan jokseenkin ajankohtainen.

"Mä rakastan tätä kuvaa. 

Tässä on mun mielestä kaikki kohdallaan. 

Kulma, värit, tunnelma, kaikki. Rakastan. 

Että voikin olla kova ikävä tollaista pientä kirppua.. Kaikki varmaan muistaa Gummanin mörkö-laulun? En pysty käsittämään, että toi sama pieni tytöntyllerö käy nyt KOULUA ja että se mahdollisesti puhuu jo ihan täydellisesti?! Ja että se on jo ISO tyttö. Aivan käsittämätöntä.

Mua harmittaa ihan suunnattomasti, ettei olla oltu Nickin, Bellin, Gummanin ja Gubbenin kaa yhteyksissä lähes ollenkaan. Silloin tällöin lähetän kortin ja joskus facebookissa saatetaan moikkailla, mut that's all. Tietty nyt joulun alla, kun näpertelin G:lle & G:lle hienon hienoja mörkö- ja prinsessapiirrustuksia, tuli ihan tunteet pintaan ja alko melkeen suututtamaan se, että en oo itse pistänyt suunnilleen tikkuakaan ristiin sen eteen, että oltais oltu enemmän yhteyksissä. Mutta pakko sanoa, ettei oo sieltä toiseltakaan suunnalta tätä tehty.. Harmittaa! Avauduin, hups :)"

Nyt puoli vuotta tekstin kirjottamisen jälkeen edelleenkin allekirjoitan joka sanan. Ikävä on kova, Gumman ja Gubben vaan oli mulle kuin pikkusisko ja pikkuveli. Mun kaveri Juuli tuli just eilen takas Suomeen toisen aupair-visiittinsä jälkeen ja ainakin mitä siltä kuulin ja mitä kuvista näkee, niin lapset voi tosi hyvin. Gubben on nykyään niin energinen, valloittava ja KOMEA nuori pieni mies, joka jaksaa harrastaa ties mitä! Gumman on edelleenkin sama höpsö korkkareissa köpöttelevä pikkuprinsessa, tosin nyt jo osataan puhua (miten Gumman voi jo olla 4v!!?) enemmän kun "si mami, no mami". Gumman käy jo koulua ja oiettä.

Vuoden alussa Belli etsi aupairia lapsille - Juuli päätti lähteä siltä heittämältä ja mä ilmoitin, että voisin matkata elokuussa Juulin jälkeen. No, things changed puolilta jos toisilta ja Suomessa sitä vielä nyhjötetään. Nyt kuitenkin tuli taas viestiä, että olisinko kiinnostunut tulemaan joko marraskuussa tai tammikuussa ja arvatkaa vaan miten nyppylät alkoi syyhytä! KUNNES muistin, että ohooii mullahan onkin kaksi työpaikkaa, opiskelupaikka + maailmankaikkeuden paras poikaystävä.

Mutta jos sitä sittenkin.. ;)

HOI!

Pratar du svenska? Vill du till Kalifornien? Vill du jobba som en nanny för några månader? 

Pistäppä viestiä mullepäin tulemaan :)

GUMMAN 3v !

My little tiny princess Katrina is turning 3 years today! Oh my, she is so cute and so grown up already. Look at that pretty smile, those eyes, golden hair and her super sweet cheeks. And a cool bike has she, huh? :)

VOI ETTÄ MULLA ON IKÄVÄ. Mutta arvatkaapas, Gubben ja Gumman on tulossa alle kuukauden päästä Suomeen, me so happy! Ollaan ehdottomasti näkemässä ja aijotaan viettää aika yhdessä mahdollisimman paljon. Ehkäpä gubben tällä kertaa pääsee pitsa-kesteille mun luokse, viimeksi ne kestit meni vähän plörinäksi.. This time better time? :)

Ah tätä riemua, Anna tulee, Gubben tulee, Gumman tulee, kaikki tulee ja elämä on ihanaa!

Ps. Muistaahan kaikki vielä tän sydämen sulattavan videon?

On my mind every hour, every day

27.11.2009 kirjoittaja: Jannina 

"Tiedatteko mita, ma oon aivan tajuttoman onnellinen taalla. Kaikki on niin hyvin. Jaksan hymyilla paivasta toiseen, vaikka valilla lapset on ihan mahdottomia, vaikka valilla tuntuu turhauttavalta, vaikka valilla perheessa kinastellaan.. Mut silti ma oon niin kiitollinen, etta ma oon saanut tallasen mahdollisuuden, josta moni vaan voi unelmoida.


Jotenkin taalla tuntuu, etta ma oikeasti ELAN, nautin joka hetkesta taysin rinnoin! Ma oon pitkaan miettinyt, et mika ihme on syy tahan; eihan mulla oo ees Sofiaa eika Saaraa taalla, en oo nahnyt omaa perhettani pitkaan aikaan enka pysty olla ihan taysin omissa oloissani, jos kaipaan tilaa ja omaa rauhaa.

Yks paiva ajoin pitkin Pacific Coast Highwayta, edessa siintava aurinko laski meren taakse samalla varjaten koko maiseman niin kauniiksi, niin kauniiksi. Mulla oli iPod kiinnitettyna auton radioon ja taustalla soi Elastisen Anna mun. Sillon mulle tuli niin hyva olo, en pystynyt lopettamaan hymyilemista ja vatsan pohjaa kutkutti. Ma toteutan mun unelmaa! Ma elan mun elamaa! Se on syy kaikkeen tahan :)

Mulla on maailman ihanin perhe taalla, mulla on aivan mahtavia kavereita, ma oon vapaa tekemaan mita haluun, ma en oo koskaan yksin - aina on joku joka odottaa kotona ja oon kaukana kaikista inhottavista asioista, joita tapahtuu Suomessa. Toisaalta tuntuu ihan silta kuin pakenisin totuutta. Opiskelua.. asuntoa.. yksinaisyytta.. Tieda sitten, mutta yks asia on fakta: Suomi ei ole mulle! Vaikka ma kuinka ikavoin mun elamaa Suomessa, ma tiedan etten tuu loytamaan tulevaisuuttani sielta, en. Enka onnellisuutta.

Ja ei, en tieda missa ma tuun olemaan vuosien paasta. Siihen kysymykseen ei ole viela vastausta :) Ja enhan ma voi varmaksi sanoa viela yhtaan mitaan, mut talla hetkella tuntuu talta.

Ps. Odottakaas vaan niita avautumisia ja angstauksia, kun joudun taas luopumaan kaikesta tasta mita mulla nyt on taalla!"  luonnos

Nothing's gonna stop me now, California here we come

En tiedä ootteko te huomannut, mut mä ainakin ite hoksasin tänään, että oon jättänyt kirjotukset Jenkeistä ihan kokonaan takaa-alalle Suomeen tultuani. Oon jollain tapaa yrittänyt kokoajan täyttää kalenteria mitä ihmeellisimmillä asioilla ja menoilla, että olis kokoajan tekemistä eikä oikeen aikaa miettiä - tuloksetta. Oon myöskin koittanut olla hirveesti ajattelematta Jenkkejä ja kaikkia niitä ihmisiä, jotka siellä mua odottaa - tuloksetta. Kirjoittaminen auttaa enkä ymmärrä, miksen oo mitään tänne vuodattanut ja miks ihmeessä oon yrittänyt olla ajattelematta ihmisiä, joilla on hyvin suuri osa mun elämässä.

Eilen iski ikävä oikein olan takaa. Järjestelin mun kämppää ja löysin matkalaukun sivutaskusta pari oikein ihanaa muistoa. Nousi tunteet pikkasen pintaan.

Valokuvia. Valokuvia levyille poltettuina ja valokuvia paperille teetettyinä. Voitte vaan arvata miten mun asunto tulee kuhisemaan California-valokuvia tän löydön jälkeen!

.. Ja näitä levyjähän ei ole ihan vähää vain :D

Toinen löytö oli mun "jäähyväiskortti", jonka sain Annalta.

Vihkonen on täynnä kuvia meidän yhteisestä ajasta Californiassa. Ensimmäiseltä sivulta löytyy myöskin terveisiä kaikilta meidän kavereilta, tippa nousi kyllä linssiin kun näitä lueskelin:

Anna: "Mun maailman parhaimmalle kaverille tahdon vaan sanoa, että oot ihan huippu ja korvaamaton, tule pian takaisin. Ei oo toista sun laista naista!"

Adrian: "We are gonna wait for you. You and Anna are the best people I ever met. I hope this friendship lasts forever."

Art: "Good bye, hope to see you really soon!"

Sara: "So sorry this time you are REALLY leaving. I'm gonna miss you bella."

Hide: "World is beautiful! I love you and I will miss you. Stay beautiful and cool."

Marke: "Junnu, oot ihQ!"

Arno: "Sulla on maailman kaunein hymy! sydän"

Johnny: "I will miss you. Please go home."

Paolo: "To my special friend. Hope to see you again in New York City!!"

Karin: "Jannina, you are the most beautiful blond I've ever seen! Sorry we didn't get to spend much time together. I think you are fantastic! Good luck with your future where ever you will be. We will all miss you here in West Hollywood. Lots of love, Japanese girl"


Mulla on ihan kamala ikävä Gummania ja Gubbenia. Gumman menee vieläkin kuulemma joka aamu koputtamaan "mun" oveen ja kun sitä ei kukaan avaa, se hipsii sisään itse ja kysyy hämmentyneenä "Nina gone home?" Gubben taas rustailee päivät pitkät mulle mielenkiintoisia post-it-lappuja, joihin se on väkertänyt kaikkiin sydämiä ja kolme tai kaksi ukkelia - me siis :) Näitä ihania taideteoksia on postissa tullut nyt kahdesti ja mun jääkaapin oveen ei mahdu enää kuin pari niitä!

Annaa on NÄÄÄÄÄÄIN iso ikävä. Tuntuu kuin pala musta puuttuis. Me kuitenkin ollaan melkeinpä päivittäin juteltu skypessa ja vaihdetaan kaikki kuulumiset f-bookissa tai mailitse, joten kumpikin pysyy ajan tasalla toisen elämästä :) Mä nyt lähinnä mälsäilen ja valitan putkirempasta, kun taas Anna piristää mun tylsiä iltoja kertoilemalla mielenkiintosia uutisia ja juoruja Jenkeistä. Kohta me jo kuitenkin nähdään!

Ja tiettyhän mä ikävöin kaikkia loppujakin kavereita yli paljon. Ikävöin myös hauskoja illanviettoja, aurinkoisia päiviä, lämpimiä rantoja, viliseviä katuja, iloisia ihmisiä, ärsyttävää smalltalkia, hulvatonta yöelämää, värikästä monikansallisuutta, upeita maisemia, kaikkea.

Kameralta löyty pari kuvaa kotiinlähdöstä, näistä kuvista on kyllä nauru kaukana. Vaikka tällä kertaa kotiinlähtö/tulo olikin paljon paljon helpompaa, ei se kuitenkaan ole mieltäylentävää, kun tietää jättävänsä sydämen taakseen. Oh, on tää elämä niin raskasta! :D

Hello again monday!

Kylla se maanantai aina sielta viikonlopun jalkeen tupsahtaa. Ja niin muuten tupsahti aurinkokin viikon rankkasateiden jalkeen! Vietettiin gummanin kanssa laatuaikaa rannalla :)

Mmmm, on toinen niin ihana! Kotiin ajaessa paatin ottaa teille pari kuvaa tasta meidan naapurustosta. Damn, I'm gonna miss ALL this.

Ei oo enaa kun kaksi yota ja sitten on lahto. En ymmarra sita viela ollenkaan. Eilen itkettiin Annan kanssa hyvastit. Kaikille muillekin kavereille sanottiin heippaheipat. Taa on hirveeta. Ma kirjottelen teille hei illalla viikonlopusta kun saan Annalta kuvamateriaalia! Pakko kuitenkin paljastaa sen verran, etta Kelly Osbourne liitty tahan viikonloppuun tavalla jos toisella ;)

Mummu tuli taloon..

Oon aivan unohtanut mainita siita, etta perheen isovanhemmat matkusti tanne pariksi kuukaudeksi viime perjantaina ja nyt ollaankin sitten mummun kanssa oikein sulassa sovussa hoideltu lapsia. Ei siina muuta, mut kun mummu kuvittelee, etta ma tarviin joka toinen tunti lepoa ja etta hanen taytyy olla kokoajan taalla mun ja gummanin kanssa. Ihan kun ma en olis tassa jo 2 kuukauden ajan ihan yksikseni pyorittanyt tata huushollia? Ja ma kylla osaan laittaa lapsille ruuan poytaan, mulle ei tarvitse jattaa lappua, etta syota lapsille makkaraa, jotka pilkot paloiksi, keita myos makaroonia. No mut ihan kivaahan taa on, vaihtelu virkistaa ja lenkki piristaa! Juoksuthan on nyt tullut mahdollisiksi myos paivalla kun mummu on taalla :) kiitos.

Taa viikko on mennyt yllattavan nopeesti. Maanantai ja tiistai kului ihan normaaleissa merkeissa, kavelya, puistoa, juoksua, leikkeja yms ja tietty mun kirjan lukua sitten iltasin. Keskiviikkona eli eilen oli sushinight pitkasta aikaa!

California Rolls. Kaverit, saatte varautuu syomaan naita seuraavan kuukauden, tiedan nyt kaikki kikka kakkoset naiden tekemiseen! namiiii :)

Oikein edustavina olemme Malinin kanssa.

Tanaan eli torstaina meilla oli koko paiva auto kaytettavissa, joten paatettiin Gummanin kanssa ottaa kaikki ilo siita irti. Suunnattiin kotielainpuistoon, joka sijaitsee tassa ihan lahella, tietty me mummu otettiin myos mukaan. Etta meilla oli mukavaa! Oli jos jonkinmoista hassua elainta Katrinan mielesta :)

Gummanin nukkuessa vedin juoksuvetimet niskaan ja lahdin rannalle juoksemaan. Tasta on nyt tullut ihan joka paivanen tapa ja ma aijon pitaa sen!

Ja viela kuva mun lounaasta todisteeksi ittelleni ja teille siita, et kylla se kesakunnon hankinta on nyt ihan vakavaksi otettava homma! oh, nyt tulikin nalka..

Huomenna onkin jo pitkaan odotettu viikonloppu ja ma kipittelen taas muiden jalkojen tielta pois Los Angelesiin. Perjantaina kutsuu Cabo monen monen kaverin kanssa ja lauantaina varmaankin mennaan Annan ja Jarnan kanssa Six Flagsiin (huvipuisto). Katotaan jaanko koko viikonlopuksi vai tuunko aikasemmin hengailemaan Malinin kanssa O.C.:n. Lateeeerr!