Näytetään tekstit, joissa on tunniste family. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste family. Näytä kaikki tekstit

7.11.2011

And you're daddy's little girl

Vitsi, että maanantai parani heti rankan ja turhauttavan koulupäivän jälkeen, kun kävi salilla vähän rautaa pumppaamassa ja jumppailemassa ja kun vielä hikisen ja lihaksia piinaavan treenin jälkeen jakso ittelleen vääntää aivan super naminaminami salaattia!

Salaattia, luumutomaatteja, kurkkua, punasipulia, avokadoa, mozzarellaa ja lohta, mmm ♥


Oli eilen pientä kriisinpoikasta (ainakin mulla ittelläni), tällä kertaa iskän kanssa. Eikö isänpäivänä yleensä isät vietä aikaa lastensa kanssa, syö maittavaa aamiaista munakkaineen ja pekonineen pitkään ja hartaasti, ehkä keksii jotain kivaa yhteistä tekemistä myöhemmälle? Jep, think so too. Ja niin se on jokaikinen vuos tähän asti ollut, mutta.. Ilkeä äitipuoli on saapunut kuvioihin :D

No ei vaan, mutta mun isän naisystävä oli suunnitellut ohjelmaa ISÄNPÄIVÄLLE hänelle, lapsilleen ja mun isälle, klo 13-17. Juu ei siinä, mutta mä oon varta vasten pyytänyt koko viikonlopun töistä vapaaksi, että pääsen Helsinkiin tulemaan ja juhlimaan isänpäivää mun rakkaan isän kanssa. Tiedän myös, että mun pikkusisko ja -velikin on järkännyt omat hommansa niin, että päivä on täysin varattu iskälle. 

Pisti aika paljon vihaksi ja sai iskä muutamat ärränpäät kuunnellakin, mutta mun mielestä aikuisella ihmisellä (sekä mun isällä että hänen naisystävällään) täytyis olla sen verran tilannetajua, ettei mieleenkään tulis seuraavanlaista ilmotella. Murrrr. No, asia on nyt iskän mukaan hoidossa, tiedä sitten mitä se tarkoittaa, mutta kyllä mua silti vähän surettaa, jos ei isänpäivänä saa olla iskän kanssa eikä saa "jakamatonta huomiota" sinä päivänä puolin jos toisin. 

Hahha, kyllä mä oon aikamoinen vinisijä, hullun tyttöystävän lisäksi musta nähtävästi löytyy myös ikuinen kakara, joka jaksaa marista, jos ei pääse iskän kainaloon sillon kun haluaa! Mutta kun mä niin tykkään mun "elämän miehistä", sekä Jompsusta että Papasta.. :))

Ps. Pappa, om du läser det här, så älskar dig massor!

5.4.2011

Viikonloppu hulinaa täynnä!

Viikonloppuna mun pienen pieni pikkusisko (note to self: Jannina usko jo, että se täyttää kohta 18v, eikä ole enää se ruttunen pikkumimmi, jolta voi huijata kaikki karkit!) tuli kyläilemään meidän tykö tänne Jyväskylään, mikä oli enemmän kun odotettua! Mä taistelin viime viikon angiinan kourissa ja hieman pelottikin, että tuleeko meidän viikonlopun riennoista mitään, kun vielä perjantaina Nepsua bussiasemalta hakiessa oli olo hitusen heikko. No mutta sehän ei menoa estänyt ;)

Perjantai meni aika pitkälti hyvän ruuan, juoman ja seuran parissa. Ummet ja lammet tuli höpöteltyä ja innostuttiin hieman mun vaatekomeroa tonkimaan, jonka seurauksena parit söpöilykuvat:

(Sori Neela, tää oli ihan pakko laittaa tunnelmaa nostattamaan!!)

Lauantaina huristettiin tuhatta sataa läpi miljoonien kauppojen mun harjoittelun, Mörköoopperan, viimeisiin näytöksiin - hieman haikein mielin tietty. Meillä oli lauantaina vielä kaksi näytöstä ja ensimmäinen niistä oli täyskatastrofi :D Yks esiintyjistä oli päättänyt, että häntä ei nyt huvita lavalla esiintyjiä ja että muiden jaloissa loikoilu ja kuperkeikkojen teko kesken herkän biisin on paljon kivempia juttuja. Näinnikkäästi! Toinen ja viimeinen esitys meni aivan nappiin, tuntui niin ihanalta, kun kaikki esiintyjätkin oli supertyytyväisiä omiin suorituksiinsa :) Kirjottelen Möröstä vielä tarkemmin kuvien kera, nyt on käynnissä virallinen Mörköloma, joten siitä pulinat nyt sikseen!

Lauantai-iltana saatiin jostain päähämme mennä ihastelemaan GLAMOUR-Johanna-Jolene-Tukiaista meidän lähiräkälään, Kuokkalan Birraan. Ja niin me sitten tehtiinkin, monien kommelluksien ja käsien vapinoiden jälkeen kylläkin! 

Keikasta jäin täysin sanattomaksi. Vaikka paljoa ei nähnyt, niin oli se silti aika kamalaa kuunnella.. En tiedä olisinko selvinnyt hengissä, jos olisin nähnyt kaikki ne lattialla pyöriskelyt Julia-siskon kanssa tai ne hylly-pyllyjen läpsimiset..


Keikan jälkeen räkälä tyhjeni aika näppärästi, paikalle jäi muutama hassu vakiojuoppo, mutta kerran kun sinne asti oltiin päästy, niin päätettiin jatkaa menoa, pistää jalalla koreasti ja hoilottaa karaokea. Ja meillä oli niiiin hauskaa, odotan sitä päivää into piukeana kun voin mun pikkusiskon kanssa mennä baariin ilman pientä jännitystä ;)


Viikonloppu oli ihan huippu, tulkaa kaikki muutkin kaverit viihdyttämään mua tänne Jykylään! Mutta mä jatkan nyt riitelyä ton "komeamman puoliskon" kanssa, tällä kertaa riidan aiheena kulttuuri vs. liikunta, tästä tulee mielenkiintoista..

Ps. Neela pisti pystyyn oman blogin, ihana pikkuinen!

5.12.2010

Always late

(Mä olen AINA myöhässä. Leikitään, että kerkesin julkasta tän postauksen eilen, niin sitten kaikki on jees :))

Neela-pupu, sisko kirjottelee nyt sulle. Halusin kertoa, että olet mulle yksi maailman tärkeimmistä ihmisistä, oot mun pikku aurinko :) Saat mut aina hyvälle tuulelle, oot niin hassu. Mua harmittaa, että aina pienenä huijasin sulta kaikki karkit sillä mun lammas-paimen-leikillä.. Ja harmittaa myös, että sillon kun hogasit, että mä vähän jukutan sua mun leikkien kera, niin kävin silti salaa napsimassa sulta karkkeja. Hmh, en ole paras isosisko en, mutta kyllä sä silti musta tykkäät ;) Ja hei, mä annan sulle aina kaikkia kivoja vaatteita, niin paree olis tykätä!

Piti myös sanomani, että miljoonasti onnea synttäripäivänä, tuhat halia ja hirveesti kutitusta, olet nimittäin paras sisko ikinä! ♥

12.4.2010

nyt siitä tuli KUMMITÄTI!

Ja ylpeä kummitäti onkin! Voi että kun mun kummipoika on suloinen :) Ristiäiset meni tosi hyvin ja pikkunen oli niin naurava ja aurinkoinen, voi juku sentään ♥ Vähän ehkä itkeskeltiin siinä kastamisen aikaan, mut muuten kaikki meni aivan nappiin. Mä jännitin aivan törkeesti ja sen huomasi kyllä seuraavana päivänä kipeiden käsivarsien merkeissä. Ja mä pelkäsin, että siellä edessä seisoskellessa nyytti heräisi mun sydämen tykytyksiin, tunsin ne itekkin ihan kurkussa asti :D

Mä hermoilin ihan kauheesti vaatetuksen kanssa - jotain mua, jotain kivaa, jotain sivistynyttä ja ennen kaikkea jotain kummitäti-maista :D No, päädyin sitten ostamaan tollasen oikein suloisen ja keveän mekkosen H&M:stä ja oikein tyytyväinen oonkin. Ja mekko sai jo pari varausta kesän juhliin kavereiltakin :D Mä oon aina tällanen yleinen vaatelainaamo..

Myös tukkakriisi pääsi lauantaina valloilleen ja siihen löyty ratkaisu mun rotanhäntäpidennyksistä: Sofia väsäsi mulle aivan törkeen ihanan nutturan! Me likey :) Kyllä nää on monikäyttöset nämä nipsutinpidennykset vaikka hieman päivänsä eläneet onkin. Mä odotan niin sitä päivää, kun saan sutastua hiukseni ees jonkinlaiselle sykerölle!


Lahjaksi vauva sai kummitädiltään tietty kummilusikan ja sitten My First Teddyn :) En jaksa enää odottaa sitä, että pääsen hypistelemään ja ostelemaan kaikkea ihanaa ja suloista vauvakrääsää pienelle!

Viikonloppu meni muutenkin aikamoisissa kummimerkeissä - oon hoitamassa mun toista kummilasta (un-official) nyt tiistaihin asti. Rauhallisesti ollaan otettu, koska toinen on ollut vähän kipeä :s eilen kuitenkin käytiin vähän nauttimassa raikkaasta kevätilmasta Seurasaaressa oravien ja sorsien kera! Kivaa oli :)

Ja mmmmmmmm, vaikka ulkona en vielä perhosia ole nähnyt, niin niillä on kunnon bileet mun masussa..

8.3.2010

Weekend full of action

Perjantain ketutus käänty äkkiä hymyksi, kun sain illalla muutaman vieraan :) Lauma pikkusia siskoja ja niiden kumppaneita halusi tulla mun luokse kyläilemään, joten sain kunnian toimia jengin emäntänä perjantai-illan. Mulla tuli kokoajan sellanen hauska mummo-olo, kun järjestelin nukkumapaikkoja kaikille, petailin petejä, tarjoilin iltapalaa ja muistuttelin hampaiden pesusta!

Vaikka jotkut hieman tissuttelikin, niin mä pysyin edelleen lujana mun juomattomuuskauden suhteen, 1,5kk tuleekin kohta täyteen! Mä en edes tiedä syytä tähän päätökseen.. Pakko kuitenkin myöntää, että hyvältä tuntuu ja oon ihan mielettömän ylpeä itestäni.

Ilta sujui pleikan peluun, singstarin hoilailun ja naapurille naureskelun parissa. Naapurilla ei totisesti ole elämää, on se jännä naputella sitä meidän välissä olevaa seinää meisselillä.

Aamulla aikaisin pakkasin koko konkkaronkan autoon ja lähdin shoppailuttamaan tytsyjä Helsinkiin. Oli ihana viettää laatuhetkiä pitkästä aikaa mun siskon Neelan kanssa :) huomaatteko meissä yhtään samaa näköä?

No onhan se Neppe paljon freessimpi ja söpömpi, eikä ihme, tuleehan mulla kohta mittariin tasavuosia! hui, tasan kaksi viikkoa enää, sitten se on menoa..

Sunnuntaina oli niin nätti ilma, että olis ollut ihan auringon tuhlausta, jos siitä ei olis lähtenyt ulos nauttimaan. Me survottiin Sofian ja Ramin kanssa laudat ja tamineet autoon ja huristettiin Klaukkalan Tornikeskukseen lautailemaan!

Kyllä ulkona on niin mukava temmeltää kun aurinko paistaa eikä ole kylmä! Oli jänskää päästä pitkän tauon jälkeen laudan päälle, vaikka se ei ihan niin hyvin luistanutkaan.. Eikä varsinkaan se hissillä ylösmeno. Tuli pari kertaa roikuttua hissikapuloissa pää maata kolistaen haha! Kokeiltiin muuten ekaa kertaa "Snowtubea" elikkä mäenlaskua noilla jättirenkailla. Kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa, ne liukuu ihan sairaan kovaa ja ai että sitä naurun remakkaa!

Mitenkäs te muut vietitte tän ihanan keväisen viikonlopun? :)

25.2.2010

Squashia ja toffeepirtelöä

Viimepäivät on mennyt seuraavissa merkeissä:

Tiistaina käytiin Sofian kanssa piiiitkästä aikaa pelaamassa Squashia. Emmä kyllä meidän touhua Squashiksi kutsuis, se on enemmänkin sellasta hekotus-sähläystä, kun kumpikaan ei oikeen tiedä niitä virallisia sääntöjä eikä kumpikaan oikeen osaa kunnolla pelatakaan. Hahhah ja kun kyseessä on tällainen "hauskanpitohetki" niin voi vaikkapa kuvaillakin kun ei tartte pelata hampaat irvessä ja hiki hatussa :) kyllä me joku päivä vielä opetellaan se oikea tekniikka!

Lumisia maisemia ja tunnelmia on täällä meillä ollut nyt ihan roppakaupalla! Onneks välillä aurinkokin pilkottaa taivaanraosta niin ei tartte pimeydessä vaania :)

Keskiviikkona mun pikkuveli Joonas 7v. tuli yökyläilemään! Pelattiin Nintska 96:sta ja Pleikkaa, tehtiin ihan superällöä pirtelöä ja kikateltiin yhdessä. Voi kun toisesta on jo tullut niin iso poika, se ei enää ole se pikkunen nyytti, jota oon joskus työnnellyt vaunuissa ja jolle oon laulanut unilauluja. Eikä tosiaankaan se nyhverö, joka joskus pelkäsi mun suoristusrautaa :D

Eilen, torstaina, olin kampaajalla vähän korjaamassa tätä mun tukkaa ja väriä pistämässä. Nyt on toffeinen tukka, joka on mun mieleen :) Kuvia pistän kun jaksan! Muuten sitten vaan nyhjötin töissä kasiin asti, katoin Martinaa ja Eskoa (love) ja simahdin makkarin matolle.

Tänään alotin aamuni tyylikkäästi kiireellä, töytäsin edessäni parkkeerattua autoa (hyvä minä) ja unohdin tärkeät paperit kotiin. 16.30 pitäis olla edustavana sovittelutoimistossa puimassa yhtä kahden vuoden takaista juttua, jossa sain kuulkaas SELVINPÄIN tuopista silmäkulmaani. Katotaan mitä siitäkin nyt tulee, vähän jännittää neiti alaikäisen riehujan tapaaminen. Ja illalla jatketaan Sofkulle, jossa pistetään pystyyn kisastudio ja seurataan innolla (..) Suomi-USA-peliä. Ja siis muahan ei oikeesti vois kiinnostaa toi peli, en ymmärrä lätkän päälle yhtään mitään :D Mut koitetaan vähän skarpata!

Viikonloppuja kaikille teille ihanille :)