I'm sooo bored!

Kuinka voi ihminen olla näin hukassa ilman toista? Huhhuh, tää fiilis ei todellakaan ole kiva. Mä tuun kotiin töistä/koulusta, meen suoraan nukkumaan oli kello mitä oli. Sitten nousen ehkä siinä puolen yön aikoihin ja pyörin ympyrää ja mietin, että mitäs sitä nyt sitten pitäis tehdä. Syön kaikkea paskaa vaan sen takia, et ois jotain tekemistä. Salillakin oon ollut ihan sekasin, lähin yks päivä KESKEN combatin pois, kun ahdisti niin paljon :D Tää 2 viikon erossa olo nähtävästikin ottaa aika koville, niin henkisesti kuin myös fyysisesti. Miten tuun ikinä selviimään kesästä, kun tarkoitus olis periaatteessa asua eri paikkakunnilla?! Pieniä elämänmuutossuunnitelmia mielessä on monia lähinnä kesää ajatellen, mutta vielä ei mitään mullistavaa ole tapahtunut.

Tässä teille hieman kuvitusta siitä miten mun yksinolo sen nukkumisen ja syömisen ja pyörimisen rinnalla sujuu:

On se kivaa pukea lenkkeilykamat päälle vain älytäkseen, että äh, ei huvita yksin lähteä :D Yhtenä päivänä onnistuin raahaamaan itseni lenkkipolulle sillä ehdolla, että Saara pölisi mulle koko matkan ajan puhelimessa.. huooh..

No sitten yksi ilta innoistuin mun vaatekomeron sisällöstä ja päästin sisäisen teinini valloilleen! Sitten alkoi tietty surettamaan se, että ei ollu yleisöä mun muotinäytökselle - normaalisti siis rakastan keikkaroida Jompsulle kaiken maailman vaateyhdistelmissä, senkin mielestä varmasti eeeeerittäin mielenkiintoista ajanvietettä, NOT.

Eilen yritin piristää itseäni ostamalla pirtsakan ja ihanan keväisen huivin, mutta sitten tapahtui taas jotain ja angsti iski :D Eikö kuulostakin aika säälittävältä tää mun yksinoleskelu? Vähän ehkä värikynää on käytössä, mutta ei tää kiva ole ja vaatii ehdottomasti totuttelua ja harjoittelua - en mä aina ikuisesti 24/7 voi Jompsun kainalossa piileskellä!!

Tää mun uusi herkkunamnam kyllä ihan oikeesti sai hymyn huulille, oli nimittäin aivan suussasulavaa! Avokadoa, majoneesia ja katkarapuja, vóila, namupala on valmis hotkittavaksi!

Mutta tiedättekös, aika maailmanmullistava tunne, kun huomaa, ettei mikään ole samanlaista, kun toinen on poissa. Ja se ikävä mikä on iskenyt, on ihan hirveä. En halua, että mun poikaystävä koskaan lähtee pois!!

Onko siellä yhtä yksinäisiä susia liikenteessä?
Sanokaa nyt ees joku, että tiedätte miltä musta tuntuu :(