12.4.2011

Minä, minä, minä!!

Meillä on ollut työpaikan kautta nyt muutaman kerran vuorovaikutusvalmennuksia, joista ainakin mä itse olen saanut ihan mielettömästi irti. Koulutuksissa pohditaan muita ja itseään, millasia me ollaan. Meidän työporukan ilmapiiri on välittömän avoin ja innostava, josta on tosi paljon potkua tän tyylisissä valmennuksissa.

Kun valmennuksien kautta on joutunu miettimään sitä omaa syvintä sisimpäänsä, omaa käyttäytymistä ja sitä, että miten ja millasena muut mut näkee, niin ajattelin itsestäni lörpötellä vähän teillekin :)

Mä oon älyttömän energinen, iloinen ja pirteä persoona - samat piirteet on työkaveritkin musta pistänyt merkille. En ota itseäni turhan vakavasti enkä liikaa asioista murehdi. Omasta mielestäni oon vähän höhlä, työkavereiden mielestä mun tulis oppia välillä rauhoittumaan. Ite tunnistan itsestäni aikamoisen kärsimättömyyden ja jos asiat ei tapahdu nyt, just, tässä, näin ja heti, kun mä niin haluan, niin jo on piru irti! :D Oon toimelias, innostunut ja aikaansaava, eikä motivaatiota puutu tältä likalta.


Ollaan tehty koulutuksissa sellasta itsensä tutkiskelu -testiä, jonka tulokset saatiin tänään kotiin vietäviksi. Testin mukaan mä oon johtajatyyppiä, joka tarvitsee ihmisiään ympärilleen. Mä laitan itseni tosi koville ja testi kertookin, että välillä jopa liian koville - uupumisalttius oli nimittäin vahvasti esillä mun testissä. Allekirjoitan kyllä. Kun mä jotain teen, mä teen sen täysillä! Täytyis vaan oppia olemaan itselleen armollinen ja haalia omaa aikaa omalle hyvinvoinnilleen :)


Mulle tärkeitä asioita elämässä on rakkaus, lähimmäiset, oma koti, liikunta ja elämästä nauttiminen. Oon ällöttävä romantikko ja noista edellämainituista ehdottomasti ykköseksi nousee rakkaus. (Tulipa muuten ihan HIRMUIKÄVÄ Jompsua..)


Mitäs muuta :) Oon mielestäni hieman turhamainen, välillä liian rauhaton ja ärsyttävä tennispallo, joka mennä pomppii paikasta toiseen. Mut kyllä mä sanon, että pitkä matka ollaan tähän päivään asti kuljettu, en edes ite kestäis Jannina 16 veetä! :D (Säälin mun lukion opettajia, nöyrät anteeksipyyntöni).


Mua kiinnostais tietää, että osuuko mun kuvaus itestäni ollenkaan yksiin teidän musta muodostuneen mielikuvan kanssa? Olispa hauska tietää, et miten sitä on onnistunut itseään tän blogin kautta esille tuomaan :) kertokaa ihmeessä! 

5 kommenttia:

  1. Tässä vähän adjektiiveja multa sulle :)

    Sosiaalinen, lapsirakas, hömppä, pelle (enää oot kyllä neljäsosa pelle siitä kun lukiossa tavattiin:D), symppis, avarakatseinen, äklöromantikko, haaveilija, spontaani, positiivinen, taitava, tunteikas, nöyrä, mielenkiintoinen, mitäs muuta?? ;)

    Tässähän tuli ihan ikävä !

    -Saara-Mara-

    VastaaPoista
  2. mikä on oikea sana EI-tylsälle? :D

    -mara-

    VastaaPoista
  3. Mulle on nimenomaan toi energisyys pistäny silmään! Tietenki hyvällä tavalla :D Ois hyvä jos voisit jakaa mullekki siitä ees pienen osan :DD

    VastaaPoista
  4. Hahah, mulla on tullu ihan samanlainen kuva susta, siis ihan vaan positiivisessa mielessä, oon nimittäin ite samantyylinen hölösuu pelleilijä :D

    VastaaPoista
  5. Voi Saara-Mara, oot aivan huippu! <3 Onneksi nähään ihan pian ja kesäkin kohta tulla ovelle kolkuttaa :)

    Morty: Tällä hetkellä energisyys nollassa, joten saat hetken odottaa ennen kun lähetän sulle lentopostilla pienen annoksen sitä :)

    Peppa: Hölösuu pelleilijä kuulostaa mainiolta, ei elämää pidä turhan vakavasti ottaa :----))

    VastaaPoista

Jätäppä kommenttia, ihan mitä vain :) asiallista kuitenkin, kiitos!