This stress is killing me

Hei! Nyt alkaa olla stressitaso aika maksimissaan täällä suunnalla. Kirjaston penkkejä on tullut kulutettua enemmän kun koko elämän aikana yhteensä: mulla on jo oma lempparikirjasto ja siellä kirjastossa omat rutiinit ja tietty oma paikka. Mun reppu painaa päivä päivältä vaan enemmän ja enemmän ja some- ja markkinointilehtiä, kirjoja ja artikkeleita pursuaa joka paikasta. Jokainen kirja, jossa sanallakaan mainitaan digimarkkinoinnista, sosiaalisesta mediasta, brändeistä tai verkkovallasta saa mut näkemään punaista. OPINNÄYTETYÖ, YOU ARE RUINING MY LIFE!

Se on ihan ookoo, kun mä ittekseni tän opparin kanssa kamppailen, kiukuttelen, itkeskelen ja raivostun, mutta nyt kun se on alkanut vaikuttaa kaikkeen mun elämässä, niin tekee mieli jo melkeinpä luovuttaa. Mutta ei, mä oon niiiin lähellä maaliviivaa! Enää vähän päälle kaksi viikkoa kituuteltavaa, sitten se on ohi. Sitten voi huokaista, mennä vaikka koko päiväksi istumaan terassille ilman, että on "pakottava" fiilis mennä kirjastoon kirjottamaan. Tai vihdoin liikkua kunnolla ilman, että kokee sen ajan olevan jostain tärkeämmästä pois. Ja vihdoin olla oma itsensä ja hymyillä ja nauraa ja mennä ja olla vaan :) Toukokuun 9pv, voisitko jo tulla! Ja voisko joku tehdä mun opparin loppuun.. 

Mä oon ollut tosi aikaansaamaton ja laiska ton opparin kanssa. Mulla on ollut tässä melkein vuosi aikaa ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa kirjottaa sitä, mutta ei niin ei. Kirjottaminen on alkanut kiinnostaa vasta tossa huhtikuun ekoina päivinä ja siinähän sitten itketään, että kiire tulee, kun palautus on 9.5. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa :) Mä kyllä saan paljon enemmän aikaseksi kiireen ja paineen alla, mutta nyt kun elämän tulisi pyöriä 24/7 opparin ympärillä, niin alkaa pää räjähtää.

Samalla kun tää postaus on mun oman mielenterveyden kannalta tärkeä avautuminen, on tää myös anteeksipyyntö kaikille mun läheisille. Anteeksi, etten oo ollut läsnä. Anteeksi, ettei mulla ole ollut kaikille aikaa. Anteeksi, etten oo ollut aina ihan täysissä järjissäni. Anteeksi, että oon lapannut kaiken oman stressin muiden niskaan. Anteeksi, että oon ollut niin fucked up. Lupaan, että pian taas aurinko paistaa risukasaankin :) Vielä pari viikkoa.

Ps. Mä en JAKSA enää kuunnella "3 Hours of relaxing music" tai "Best music for studying"-pimputuksia. Pimpimpimpompompim.