Samille

Muistatteko millon teitä on viimeks loukattu niin pahasti, että tekee mieli sammuttaa valot, painaa pää tyynyyn, vetää peitto korviin ja vaan itkeä? Itkeä niin paljon, että silmiä kirvelee, poskia kuumottaa ja päähän sattuu. Mulle on tehty niin tänään.

"Mulla oli tosi suuret ja positiiviset odotukset meidän suhteen. Sä sait mut nauramaan ja sun kanssa pystyin olemaan täysin oma itteni. Sun kanssa oli helppo puhua kaikesta ja ymmärrettiin toisiamme, ainakin suurimman osaa ajasta. Aina sun kanssa ollessa mulla oli hauska ja jännittävä tunne vatsassa ja olisin halunnut vaan pitää susta kiinni. Osasin kuvitella itteni sun vierellesi vielä vuosienkin päästä, käsi kädessä, nauraen.

Eihän mikään suhde oo täydellinen tai edes läheskään, mut mä jaksoin silti uskoa. Uskoa meihin. Uskoa kaikkeen hyvään mitä meidän välillä oli, vaikka kukaan muu ei uskonut. Tänään sä kuitenkin sanoit mulle niin loukkaavia ja satuttavia sanoja, että mun on pakko lakata uskomasta. Mä en voi tehdä tätä itselleni, mun täytyy lakata olemasta näin naiivi. Täytyyhän mulla jossain sisällä vielä sen verran itsearvostusta olla, että ymmärrän viimeinkin päästää irti. Päästää irti kuvitelmista ja jatkaa eteenpäin. Yksin."

(kirjotuksen tarkoituksena ei ole kerätä mitään säälipisteitä yms, mun oli vaan pakko päästä ilmasemaan itseäni tekstin muodossa.)